Eletään toukokuuta 1945: Englantilaisen pommikonelentäjän Peterin (David Niven) radiopuhelun aikana syttyvä kiintymys amerikkalaiseen Yhdysvaltain armeijan ilmavoimille työskentelevään Juneen (Kim Hunter) olisi päättyvä ensimmäisen kuolemaan laskuvarjohypyssä mutta, mutta..
Toisen maailmansodan kiihkeän taistelun keskellä taivaaseen (mitkä lavasteet!) on ryntäystä ja laskut siellä menevät Peterin osalta sekaisin, Englannissakin sumu pannahinen häiritsee kirjanpitoa kuolevista.
Vaikka ”noutaja” tuleekin miestä hakemaan, näkee hän ansaitsevansa toisen tilaisuuden. Lopulta käräjiä Peterin oikeudesta jäädä maan päälle ja hänen ja Junen välisen kiintymyksen aitoudesta käydään taivaallisessa tuomioistuimessa vaikuttavalla kokoonpanolla, syyttäjä Farlanin pitäessä pariskuntaa lujilla.
Miehen asianajajiksi ovat ehdolla niin Lincoln, Platon kuin Richelieu. Lopulta hän valitsee tohtori Reevesin (Roger Livesey), häntä hoitaneen lääkärin. Rakkaus on asianajajan pääsyy, kyynel todiste.
Aihepiiriltään (elämän rajallisuus keskellä kriisiä, kuoleman olomuodot) filmi on lähellä toista suosikkiani, Bergmanin Seitsemää sinettiä (1957).
Loppu (taivaallisen tuomarin kasvot leikkaussalissa) jättää katsojan miettimään, oliko kaikki sittenkin hallusinaatiota. Ei sen väliä, Powell toi vereslihalla olevan Euroopan eteen filmin jossa sodan raju todellisuus, elämän hauraus ja kotirintama kohtasivat ajattomuuden ja universaaliuden sfäärit rakastettavalla tavalla.
Nähty viimeksi 2. tammikuuta 2007.
5 / 5
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti