Niskavuoren naiset (1958)

Valentin Vaalan uusintafilmatisointi Hella Wuolijoen näytelmästä, 20 vuotta aiemman (1938) elokuvan jälkeen, on yksi harvoja vuosikymmenen kotimaisia värielokuvia. Niskavuoren naiset on yksi ainutlaatuisista tilaisuuksista nähdä kelpo kattaus aikakauden luonnenäyttelijöitä aidoissa Sovcolor-väreissä! Ilonan ja Aarnen tarina on – laajempana – tehty valkokankaalle vielä vuonna 1984 Matti Kassilan toimesta.

Tarinahan on se vanha tuttu: Paikkakunnalle saapuva ”vapaa sielu”, opettajatar Ilona Ahlgren (Teija Sopanen) saa hämäläiskylän miehet sekaisin, etenkin Aarne Niskavuoren (Erkki Viljos) ja Simolan isännän (Heikki Savolainen). Vaimo Martta (Hilla Helinä) saa jutusta kerralla tarpeekseen, äiti Loviisan (Emma Väänänen) vahtiessa taas ennemminkin Niskavuoren mainetta, perintöä ja jatkuvuutta.

Vaala on siirtänyt 1930-luvun hämäläiskylän tapahtumat 1950-luvulle, mukana on Massey-Fergusonin traktoreita ja tuoreempia automobiileita, joilla kouluvaltuusto ajelee kuulustelemaan nuorta, hehkeää opettajarakastajaa. Elokuvaa kuvattiin Orimattilan kirkonkylällä, Keimolassa sekä mm. Herttoniemessä Helsingissä.

En ensi näkemältä ymmärrä uusintafilmatisoinnin merkitystä taiteellisesta näkökulmasta, varsinkin elokuvan lopun jäädessä valjuksi. Myönnettäköön, Viljos ei lopulta paljon häviä Palon jylhälle karismalle itsetietoisena isäntänä, Väänäsen säestäessä matriarkkana. Mutta onhan kotimaisen 1950-luvun maaseutuympäristön näkeminen väreissä aina vaikuttava kokemus, traktoreineen, kangaskuosineen ja emaliastioineen.

3 / 5

IMDb