Juonihan on kaikille tuttu: elokuva kertoo konekiväärikomppanian vaiheet jatkosodan hyökkäysvaiheesta, kesästä 1941 aina kesän 1944 temmellykseen (Neuvostoliiton suurhyökkäys) asti. Laineen version hahmotulkinnat ja näyttelijäkasvot ovat jo vakiintuneet osaksi kansallista tajuntaa, kyseessä on ylisukupolvinen teos, olkoonkin Suomen Filmiteollisuuden tuote ja aikansa tuotanto- ja taiteellisilla standardeilla tehty.
On edelleenkin vaikea nostaa esille yhtä yksittäistä suosikkihahmoa. Tällä kertaa hilpeyttä herätti Honkajoen pedanttius, sarkasmi sekä huoliteltu suomenkielen käyttö.
Olen päätymässä siihen, että Tuntematon on omalta kohdalta ehkä se yksinkertaisin tapa virittyä itsenäisyyspäivän tunnelmaan, ohi marssien ja dokumenttien. Kyse ei ole pelkästään kansallisesta aiheesta, Suomen sodista. Linnan romaani ja Laineen filmatisointi kun esittelevät muutamassa tunnissa koko suomalaisen miehen ja kotimaisten ammattikuntien ja maakunnallisten piirteiden kirjon.
Epädramatisointia ja sodanvastaisuuttahan Linnan teos sisältää roimasti vaikka Laineen elokuvan lopussa Finlandia paatoksellisesti soikin, auringon kimallellessa petäjien välistä. Kuka tietää, ehkä kertoja sekä ”Hyväntahtoinen aurinko katseli heitä” ja ”Aika velikultia” olisi tarvittu selventämään käytetty näkökulma jokaiselle katsojalle.
Nythän Tuntematonta pidetään joissain piireissä pelkästään osana kansallisen paatoksen iltapäivää ja iltaa. Aika lailla toista kuin joskus romaanista käytetty nimitys ”purnaajan sota”.
4½ / 5
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti