Sofien valinta (1982)

Tänä vuonna tulee kuluneeksi kymmenen vuotta käynnistäni Auschwitzin keskitysleirissä, mikä tapahtui ainejärjestön retkellä Puolaan. Keväisessä Oswiecimissa, puiden ollessa silmuilla ja paikoin lehdessä, oli vaikeaa mieltää leirien olleen häikäilemättömän massamurhan toteutuspaikka kuusikymmentä vuotta aiemmin.

Yhdysvalloissa on tuotettu useita elokuvia Holokaustista selvinneiden näkökulmasta, aina Lumet'n erinomaisesta Panttilainaajasta (1964) lähtien. Selviäminen (arvan tai omien ansioiden kautta) kuoleman leireiltä näkyi väistämättä ihmisten arkielämässä loppuun asti. Huomioon ottaen juutalaisten säätiöiden ja Hollywoodin isot rahapinot, on jopa pieni ihme että elokuvia ei olla tehty aiemmin ja enemmän. Oli Lähi-Idän konfliktista mitä mieltä tahansa, yhden kansanryhmän järjestelmällinen hävitys Kolmannen valtakunnan toimesta on kiistämätön toisen maailmansodan fakta. Holokausti toi mukanaan poliittiseen puheeseen rasismi-diskurssin.

Alan Pakula ohjaa yleensä näyttelijävetoisia elokuvia, niin nytkin. William Styronin samannimiseen novelliin perustuvaa, 1940-luvun loppuun sijoittuvaa elokuvaa olisi vaikeaa kuvitella ilman nimipääroolissa olevaa, Oscar-palkittua Meryl Streepia (huolimatta siitä, että Styron oli kuvitellut Sofien rooliin Ursula Andressia!). Sofie on Holokausti-selviytyjä, ja Yhdysvaltoihin tultuaan heikossa kunnossa oleva kolmekymppinen nainen päätyy Amerikan juutalaisen Nathanin (loistava Kevin Kline) hoivaan Brooklyniin. Nathan on (kertomuksensa mukaan) biologi ja paljastuu ennen pitkää Holokausti-maanikoksi, kerätessään todistusaineistoa kansanmurhasta ja tentatessaan Sofielta, miksi juuri hän pelastui kuolemanleiriltä. Tarina alkaa kertoja, kirjailijanalku Stingon (Peter MacNicol) saapuessa Etelän mailta New Yorkiin kirjaprojektinsa puitteissa. Stingo päätyy vuokralaiseksi samaan taloon pariskunnan kanssa ja ihastuu ennen pitkää molempaan osapuoleen, näiden eläessä elämäänsä kuin päivä kerrallaan.

"Don't you see, Sophie? We're dying." -Nathan

Sofielle ja Nathanille - jotka ovat riippuvuussuhteessa - on käynyt niin kuin monille rappioalkoholisteille: elämän osasten ollessa levällään on kaksi vaillinaista ihmistä löytänyt toisensa. Heillä on kuitenkin keskinäisiä salaisuuksia. Sofien hauras käytös saa lopulta selityksensä Stingon alkaessa tentata tämän menneisyyttä. Lopulta katsoja saa myös tietää otsikon mukaisesta, häntä vainonneesta valintatilanteesta.

Streepin esitys menee elokuvahistorian suurimpien roolitöiden joukkoon. On vaikea keksiä tunnetiloja, joita Sofie ei käy elokuvassa läpi. Hän iloittelee Nathanin ja Stingon kanssa Coney Islandilla niin kuin muutkin vapaapäiväänsä viettävät jenkit. Hetkeä myöhemmin hän tuijottaa tyhjyyteen, selittäessään professori-isänsä kohtaloa natsien käsissä. Lopulta - takaumien kautta - näemme hänet mm. kuuluisan Rudolf Hössin seurassa, kuihtuneena leiritettynä puolalaisnaisena. Roolisuoritus on metodinäyttelemistä parhaimmillaan. Loputtomien tunneskaalojen lisäksi Streep opetteli elokuvaa varten puolan ja saksan kielen, mm. tuodakseen oikeat aksentit jenkkipuheeseensa.

Klinen karismaattisesti esittämä skitsofreeninen mutta sympaattinen Nathan on eri tavalla rikki. MacNicol jää vääjäämättä Streepin ja Klinen roolitöiden varjoon, Stingon kaksikymppisen hahmon ollessa monin paikoin ärsyttävän pikkuvanha viisastelija. Hänen rakkautensa voimakasta mutta luulosairasta Nathania kohtaan on ihailevaa, Sofieta kohtaan taas alusta lähtien romanttista. Pakulan kunniaksi on muiden ansioiden lisäksi sanottava, että hän osaa jättää tilaa näyttelijöille.

Sofien valinta on luultavasti katsottava useaan kertaan löytääkseen siitä kaikki Styronin ja Pakulan hakemat vivahteet. Lähtemättömän jäljen elokuva jätti jo ensimmäisellä kerralla. Coney Island ja Sofien kielikurssit ovat ulkopuolista maailmaa, 1940-luvun lopun hyvinvoivaa Amerikkaa. Kaksi ihmistä Brooklynissa elävät kuitenkin kuin kuplassa. Hyvinvoiva ulkokuori yhteiskunnassa kätkee sisäänsä lukuisia kertomuksia inhimillisistä kauheuksista. Suuresta amerikkalaisesta kertomuksesta huolimatta jotain he ovat joutuneet luovuttamaan.

Kuten kuvankaunis Sofie kertoo Stingolle, hän ei traumojensa takia koskaan tule enää elämään normaalia amerikkalaista elämää. Sofien valinta herättää ajattelemaan yksilön roolia suurten koneistojen jauhaessa historiaa eteen päin. Äärimmäisessä hädässä tehdyt valinnat jäävät lopulta osaksi omaa psyykeä, oli alkusyy mikä tahansa.

5 / 5

IMDb