Hollywoodissakin merkittävän uran tehnyt Peter Lorre palasi Saksaan tehdäkseen ainoan ohjaustyönsä, omaan kirjaansa pohjautuvat tarinan sodanjälkeisen pakolaisleirin tohtorista, jonka synkkä menneisyys nousee esiin, kun entinen alainen ilmestyy leirille hänen apulaisekseen (molemmilla tietysti väärennetyt identiteetit).
Takaumana siirrytään vuoteen 1943, jossa tohtori Karl Neumeister (Lorre) työskentelee koelaitoksessa bakteeriviljelmiensä parissa. Valtion urkkijat saavat Neumeisterin tappamaan paremman puoliskonsa tämän vuodettua tietoja englantilaisille. Tästä alkaa tohtorin seikkailu hämärässä: psykopatiaan taipuvainen mies kadottaa otteensa todellisuuteen ja hänestä tulee väkivaltainen vaeltelija, kadotettu.
Saksa oli vinksahtanut valtio sodan aikaan sekä hallintokoneistoltaan mutta myös oikeusjärjestelmältään: Tohtorin tekemä murha saadaan käännettyä oikeusistuimessa naisen itsemurhaksi.
Lorren filmi ei ole varsinaisesti suora elokuva natseista. Se pikemminkin sijoittuu erään hämärissä vesissä kulkevan historiallisen valtion synkkään sielunmaisemaan siviili-ihmisen vinksahtaneen mielenlaadun kautta. Elokuvalle ollaan tehty voimakas jälkikäsittely, sen johdattaessa voimakkaalla kuvan kontrastilla ja kuvamaailmalla (varjoisat porraskäytävät, huoneet, junanvaunut) katsojat takaisin 1930-luvun vaihteen saksalaiseen ekspressionismiin.
Omaan makuun elokuva luottaa liikaa Lorren läsnäoloon, tämän vaaniessa tuttuja ja vieraita naisia. Mutta totta kai jo pelkkä hänen rotannaamainen (kunnioituksella!) olonsa kuvassa (huippuna totta kai Langin ”M”) sisältää dramatiikan siemenen.
Nähty YLE Teeman Kino Klassikossa.
3½ / 5
IMDb
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti