Vappupäivänä työn juhlan aikaan sopii käsitellä myös pahuuden töitä..
Ihmisen uhma jumalallisia lakeja ja luojaansa vastaan on kristillisessä perinteessä käännetty vuosisatoja mitä suurimmaksi synniksi. Robert Louis Stevensonin klassinen tarina on varmasti yksi tunnetuimmista ja Rouben Mamoulianin ohjaamaa filmatisointia kirjasta käsittääkseni pidetään edelleenkin parhaimpana.
Mamoulian oli epäilemättä teknisesti yksi Hollywoodin taitavimpia elokuvantekijöitä, siitä tässäkin elokuvassa ovat esimerkkinä alkukohtaus (kamera-ajo tohtori Jekyllin silmin aina luentosaliin asti) sekä muuntautumiskohtaukset pahaksi herra Hydeksi.
Kamera tarkennuksineen ja häivytyksineen tuo loistavasti esiin Jekyllin ja Hyden unelmat sekä toisaalta alitajunnat baarityttöineen ja pakkomielteineen, ajaen tiedemiehen vapaaehtoisesta tieteen harjoittamisesta lopulta hulluuden partaalle ja maksamaan liiasta uteliaisuudestaan. Mutta vähintään yhtä merkittävää kuin leikkaus ja kuvaus on Fredric Marchin loistava näyttelijäsuoritus kahtia jakaantuneena persoonallisuutena: pidättyvänä herrasmiehenä ja toisaalta eläimellisen primitiivisenä ja naisenhaluisena petona. Fyysisyydessään jälkimmäinen rooli lähentelee jo urheilusuoritusta eikä tahdo millään mahtua kapeaan kuva-alaan.
"I have no soul. I'm beyond the pale. I'm one of the living dead!" -Jekyll
Itse melodraaman ylikierrokset (nykykatsojasta välillä vaivaannuttavaa) ja Jekyllin tuska päästä naimisiin morsiamensa kanssa ovat ymmärrettävissä, koska kyseessä on energialtaan huima ja hengästyttävä klassikko kaikissa suhteissa.
4 / 5
IMDb
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti