Talvi Etelä-Ranskassa. Nuori nainen löytyy ulkosalta jäätyneenä ja poliisi toteaa tapauksen tapaturmaiseksi kuolemaksi. Nainen, Mona Bergeron (Sandrine Bonnaire), oli maankiertäjä, elämäntavakseen juurettomuuden ja liikkeellä olemisen valinnut neitokainen. Hänen viimeiset viikkonsa tien päällä käydään läpi takaumina, ihmisten kuvaillessa tapaamisiaan Monan kanssa.
Nainen oli tinkimätön asenteessaan, tekien hanttihommia rahaa saadakseen siellä täällä, mutta kuitenkin kerta kerran jälkeen puhdistaessaan tomut kengistään. Ihmisten suhtautuminen Monaan on monen sävyistä. Miehet pitävät häntä uroksia metsästävänä, seksuaalimoraaliltaan kyseenalaisena kiertäjänä. Juurtuneet, paikalliset ihmiset yrittävät neuvoa häntä asettumaan aloilleen (perheellistynyt hippi antaa hänelle turhaan perunamaan paikan – hommasta ei lopulta tietenkään tule mitään). Muutama ymmärtäjäkin löytyy.
Kuten monesti ”toiseutta” sisältävissä elokuvissa, Agnès Vardan ohjaama Kuin taivaan lintu (Sans toit ni loi) kertoo vähintään yhtä paljon ympäröivästä maailmasta kuin päähenkilöstä itsestään. Tällä kertaa päähahmo ei ole edes erityisen sympaattinen henkilö vaan nukkavieru, lyhytjännitteinen, epäkypsä nuori nainen.
1980-luvun ranskalainen maaseutu näyttää olleen melko konservatiivinen paikka normien kyseenalaistajalle – sitäkin enemmän hänen ollessa nainen. Kuvakieli ja leikkaus on pelkistettyä, mikä sopii hyvin karuun ympäristöön ja tarinaan.
Ei niitä elokuvia, jotka päätyvät ikisuosikkeihin, mutta avartava katselukokemus kumminkin maan elokuvatarjonnan parissa!
PS. Kuin taivaan lintu on Steven Jay Schneiderin 1001 elokuvan listalla. Tällä hetkellä (huhtikuu 2014) listasta (2012 versio) nähtynä 654 elokuvaa. Onneksi vielä toivottavasti maallista matkaakin on jäljellä!
3½ / 5
IMDb
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti