Sabata, salaperäinen ratsastaja (1969)

Muukalainen tuo jälleen oikeudenmukaisuutta kaupunkiin, joskin suureksi osaksi itsekkäin tarkoitusperin. Salaperäinen ratsastaja Sabata (aina karhean karismaattinen Lee Van Cleef) saapuu lännen kaupunkiin todistamaan mestarillisesti suoritettua kaupungin pankin ja armeijan rahavarojen ryöstöä. Takana ovat suuria rahoja havittelevat kaupungin herrat, jotka ovat halukkaita investoimaan maahan junaradan levitessä alueelle ja maan hinnan täten noustessa. Sabata alkaa saaliin takaisin pankkiin palautettuaan kiristää herroja, kiristyssummien noustessa sitä mukaa, kun nämä yrittävät eliminoida muukalaista lukuisilla eri tavoilla. Röyhkeimpänä ”kaupungin isistä” keikaroi Stengel (Franco Ressel).

Menneisyydestä Sabatan tuntee mystinen muusikko Banjo (William Berger) ja kaupungissa hänen seuraansa lyöttäytyy rehevästi käyttäytyvä sisällissodan veteraani Carrincha (Ignazio Spalla).

Sabata on ultraviihdyttävä, taukoamatonta toimintaa ja nyrjähtänyttä huumoria tarjoava länkkäri, pääjuonen keskittyessä palkkatappajien ja päähahmon yhteenottoihin. Elokuva sisältää useita hulvattomia spagettilännen insinööritaidonnäytteitä. Alussa pankki ryöstetään liukuhihnatyönä: vartijoiden eliminoinnin jälkeen kassakaappi vedetään rattaille pankkiin vietyjä irtokiskoja pitkin. Stengelin kotiin on rakennettu urheaa taistelijaa esittävälle, mutta pohjimmiltaan pelkurille isännälle välineistö vieraiden teloittamiseen. Elokuvan näkyvimmästä soittopelistä taas paljastuu kaksipiippuinen kriittisimmällä hetkellä. Tämän kaltaiset helmet ovat italowesternin suola!

Takaa-ajot ja aavikkotaipaleet (sekä Stengelin miesten ajaminen umpikujaan kalliosolaan) ovat kuitenkin kunnianosoituksia perinteiselle westernille. Huolimatta antisankaruudestaan Sabatan takana on katsojan helppo seistä ottamassa luoteja vastaan, onhan hän rahan perässä juoksevana muukalaisena lopulta rehellinen toimessaan, toisin kuin rahapussiensa päällä istuvat paikalliset kaksinaamaiset kapitalistit. Myös buddy-elokuvana filmi toimii hyvin ja varsinkin pidättäytyneen pääsankarin rinnalla möykkäävä Carrincha tuo elokuvaan niitä vaadittavia komediallisia vivahteita.

Elokuva poiki Gianfranco Parolinin ohjaamana seuraavina vuosina myös kaksi jatko-osaa, Adios Sabata (1970) ja Sabatan paluu (1971), joista ehkä myöhemmin lisää!

4 / 5

IMDb