City Girl (1930)

F.W. Murnaun ”City Girl” on osoitus saman ohjaajan ”Auringonnousun” (1927) ohella siitä, kuinka pitkälle mykkäelokuvan mahdollisuudet kuvata inhimillistä kanssakäymistä olivat edenneet äänielokuvan syntyhetkiin tullessa 1930-luvun vaihteessa.

Tarina on parhaille aikakauden teoksille ominaisesti hyvin yksinkertainen ja mahtuu hyvin elokuvan 77 minuuttiin: poika lähtee kaupunkiin, löytää tytön, he menevät naimisiin. Kotiin tullessa pojan isä ei hyväksy miniää. Taustajuonena on huoli sadonkorjuun onnistumisesta myrskyä odottavassa Minnesotassa.

Kasassa on kliseisen melodraaman ainekset, mutta mestariohjaaja käsittelee aihetta keveydellä ja antaa kuvien puhua puolestaan. Elokuvaa katsoessa tulee ajatelleeksi ulottuvuuksia, joita ääni teknologisena ratkaisuna olisi tuonut elokuvaan lisää. Totta kai jo lähtökohtaisesti kuvakäsikirjoitus olisi ollut erilainen, mutta ”City Girl” tuntuu sisältävän kaiken tarpeellisen ja ollen vanhan elokuvan muodon huippusaavutus. Studio kuuluu painostaneen Murnauta jälkikuvaamaan osan jaksoista äänellä ja pääohjaajan lähdettyä liiallisen kontrolloinnin alta läiskimään elokuvan hoiti loppuun apulaisohjaaja.

Pääosanäyttelijät Charles Farrell ja Mary Duncan eivät sorru ylinäyttelemiseen eikä sitä tee myöskään uskonnollisen ja työtä pelkäämättömän vanhan isännän arkkityyppiä näyttelevä David Torrence. Olkoonkin niin, että alkuasetelmat ovat varsin stereotypiset: naiivi, äitiä ikävöivä Lem ja ravintolassa tarjoileva, uuden maailman niksit tunteva Kate kohtaavat ja tutustuvat toisiinsa omista lähtökohdista käsin. Kyseessä on jälleen kahden maailman kohtaaminen. Murnau tuntuu hallitsevan niin urbaanin chicagolaisen ravintola- ja kaupunkielämän kuvauksen kuin minnesotalaiset kaurapellot (elokuva kuvattiin lopulta Oregonissa). Kaupungissa vallitsee tehokkuus ja kiire, maalla taas protestanttisen työn kulttuuri, jota tulevat kausiluontoisesti kyseenalaistamaan vain tilalle tulevat sadonkorjaajamiehet, jotka ovat pian Maryn perässä.

Täysistä pisteistä elokuvan pudottaa loppu, joka on suunniteltu amerikkalaiselle katsojalle sopivaksi. Murnau saa mykkäelokuvan hahmot elämään saatavilla olleiden teknisten ratkaisujen keinoin tavalla, josta monella nykyohjaajalla olisi opiksi otettavaa. Kyseessä on yksinkertaisen hieno klassikko.

4½ / 5

IMDb