Vaitelias mies (1952)

John Ford, Yhdysvalloissa syntyneenä juuriltaan irlantilaisena, on tuonut maan henkeä ja kelttiläistä kulttuuria esille monissa elokuvissaan mutta varmasti mieleenpainuvin on Vaitelias mies, jonka kohtaukset kuvattiin Galwayssa Länsi-Irlannissa.

Pienellä irlantilaisella juna-asemalla vallitsee hämmennys: muukalainen haluaa päästä Inisfreen kylään, miksi ihmeessä juuri sinne? Aikansa paikallisten väittelyä kuultuaan Sean Thornton (John Wayne) päätyy hyppäämään kuski Michaleenin (mainio Barry Fitzgerald) kyytiin. Nopeasti selviää, että hän on syntynyt kylässä ja mies haluaa palata juurilleen, vanhempiensa jo edesmentyä.

Paluu Atlantin takaa Pittsburghista vihreälle saarelle on irrottautumisen keino traumatisoituneelle nyrkkeilijälle. Vanhan talon ostamisen lisäksi Sean iskee silmänsä punatukkaiseen Maryyn (Maureen O’Hara), joka on kärttyisän samaa taloa havitelleen Danaherin (öykkämöykkä Victor McLaglen) äkkipikainen vanhapiikasisko. Katsoja voikin jo nähdä vaikeuksien alkavan tässä vaiheessa.

Fordin elokuvassa henkiin herää kenties ikiaikainen kelttiläinen kyläyhteisö: paikallisessa pubissa mitellään käsivoimissa, lauletaan valtameren takana käyneistä ja muistellaan edesmenneitä. 1900-luvun alkuun nimellisesti sijoittuva elokuva on ajankuvaltaan siis ajaton, määrittäväthän henkilöiden toimintaa pitkälti tottumukset ja perinteet. Sen saa myös amerikkalaisen suoraviivainen Sean huomata kun yrittää lähennellä Marya puhemiehen (Michaleen) läsnä ollessa.

”This is Ireland, Sean, not America”

Keskiöksi dramatiikan kannalta nousee yllättäen raha. Kyse on myötäjäisistä, Maryn tavaroissa kun on ”300 vuoden onnelliset unelmat” ja veli-Rediltä saatu omaisuus ja ennen kaikkea raha (350 puntaa!) merkitsee enemmän kuin turhamaisuutta. Sitä vastoin Atlantin takana kehässä rahaottelussa miehen tappaneelle Seanille raha on kaiken pahan alku ja juuri. Uppiniskaisia kun ovat molemmat, ovenpielet paukkuvat ja veri kohisee korvissa ennen kuin onnellinen avioliitto pääsee alkamaan.

Jo edesmennyt Peter von Bagh sanoi että tässä elokuvassa on ”kaikkea”. Luultavasti hän tarkoitti, että filmi pystyy koskettamaan hyvin monella vetoavalla tasolla: John Wayne suutelemassa Maureen O’Haraa paikallisella vanhalla hautausmaalla; Viinaanmenevän Michaleenin hevonen pysähtymässä takaa-ajon päätteeksi tottumuksesta Bar Cohanin luo; Katolinen pappi (Ward Bond) pyydystämässä elämänsä vonkaletta, sielunhoidon jäädessä hetkeksi toissijaiseksi. Ennen muuta lopun eeppinen välienselvittely, joka saa kylän liikkeelle, kuolevat heräämään henkiin ja on kaikessa parhaudessaaan vain jotain perirehellistä, sen toisen perunansyöjäkansan tekemänä.

Vaitelias mies nousee viimeistään toisella katselukerralla mahdollisesti suosikkifilmikseni ohjaaja-Fordilta. Ostin taannoin Lindsay Andersonin mainion Ford-kirjan ja sen pariin syvennynkin tässä taas joku ilta. Länkkäreissä kannuksensa luonut legenda ei myöntänyt koskaan tavoittelevansa suurempia merkityksiä valkokankaalla.

Vaitelias mies on kuitenkin esimerkki elokuvasta, joka on täydellinen kompositio inhimilliä tunnetiloja, uppiniskaisuutta ja herkkyyttä, spontaaniutta ja perinteitä, kädenvääntöä ja herkkyyttä. Tällaista elokuvaa ei voi teollisin periaattein ohjata ihminen, joka ei ole tajunnut jotain olennaista ihmisyyden pohjimmaisesta olemuksesta.

Nähty edellisen kerran 26. kesäkuuta 2005.

5 / 5

IMDb