Draaman alku ja loppu on aatteellisen pasifismin päälle vyöryvä, lähes pysäyttämätön ja anteeksi pyytelemätön tuho. 1860-luvun Indianassa asuva Birdwellin kveekariperhe viettää rauhaisaa elämää, kieltäytyy väkivallasta ja musiikista ja käy joka sunnuntai paikallisessa koruttomassa uskontokunnan kokouksessa.
Paikkakunnalle tulevat markkinat ovat ainakin perheen vakaumusta valvovalle äidille esimerkki laajamittaisesta turmiosta, esitellen soittimia, tanssia, uhkapeliä. Isä Jess (Gary Cooper) taas ymmärtää maallisenkin elämän päälle: hän harmittelee hevosensa hitautta kirkkomatkalla ja ostaa urkuharmonin; teko, jolla hän ajaa vaimonsa talliin nukkumaan. Kyseessä on siis sulkeutunut mutta ainakin näennäisesti onnellinen yhteisö.
Elokuva kosketti ehkä senkin takia, että juureni ovat herännäisyydessä. Uskon kanssa kilvoittelu ja tummanpuhuvuus näyttävät olevan ominaisia myös kveekareille. Sota on lopulta heidän maailmaansa kuulumaton häiriötila, jonka poistuttua lähdetään taas kirkkomatkalle yksissä tuumin.
Sentimentaalinen, hienoissa Technicolor-väreissä oleva elokuva malttaa tutustuttaa katsojan ihmisiin eikä suhtaudu uskontoon tai sen kritiikkiin mustavalkoisesti. Ennen muuta se on erinomainen ajatuksen herättäjä sen suhteen, mitkä tekijät saavat yksilön ja yhteisön vakaumuksen murtumaan. Oman puolison tai lapsen (aseisiin käyvää poikaa näyttelee Anthony Perkins) hyvinvointi ja sen vaakalaudalle asettuminen ajaa ihmisen vastakkain Jumalansa kanssa.
Sota ei juuri (yhtä taistelua lukuun ottamatta) tule katsojan verkkokalvoille, mutta sen lähestyvä vaara on kyllä pääkopassa.
4 / 5
IMDb
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti