Päivälliset klo 8 (1933)

Hollywoodin klassisen kauden studiokulttuurin aikana oli harvinaista, että puolentusinaa suurta nimeä oli samassa elokuvassa. Mutta George Cukorin tunnelmaltaan laajan spektrin tavoittava mestariteos on toista maata ja karismaa elokuvaan tuovat mm. John ja Lionel Barrymore, Marie Dressler, Wallace Beery sekä Jean Harlow. Päivälliset klo 8 on todiste siitä, että ajalla osattiin tehdä myös salonkikomediaa ja vakavaa melodraamaa taitavasti yhdistäviä filmejä.

Laivayhtiön omistajan Oliver Jordanin (Lionel Barrymore) pompöösiä elämää rakastava vaimo Millicent on päättänyt järjestää ikimuistoiset illalliskutsut, päävieraana varakas englantilainen pariskunta Atlantin takaa. Muista paikalle ilmoittautuvista vieraista mainittakoon jo parhaan uransa nähnyt näyttelijätär Carlotta Vance (mainion sanavalmis Marie Dressler) sekä pariskunnan tyttären kanssa heilasteleva niin ikään maineessaan kaksin käsin roikkuva viinaanmenevä näyttelijä Larry Renault (John Barrymore).

Jordanin yhtiön ollessa talousvaikeuksissa joutuu Millicent kutsumaan paikalle myös mahdollisen tukijan, rahvaanomaisen miljonääri Dan Packardin (Wallace Beery) sekä hänen silkkiä ja joutenoloa rakastavan pikkuvaimonsa Kittyn (Jean Harlow). Jokaisella illallisvieraalla, illan isäntää myöten, on omat murheensa ja kohtalolla on sormensa pelissä kello kahdeksan kutsujen onnistumisen osalta.

Elokuva ei nykyisin kuulu John Barrymoren tai Jean Harlow’n tunnetuimpiin elokuviin, tähtien tavaramerkkielokuvat ovat toisaalla. Mutta näinhän usein on, ansiokkaimpien ja vivahteikkaimpien filmien kohdalla. Larry Renaultin (Barrymore) lopulta tehdessä ratkaisunsa ilmentää näyttelijä loistavasti suuren tähden yhä jäljellä olevaa arvokkuutta, epätoivonkin läpi. Harlow taas uusintaa seksisymboli-vamppi –roolinsa, tosin tällä kertaa mukana on reilusti myös hahmon itseironiaa.

Päivälliset klo 8 onnistuu yhdistämään surumielisen luopumisen tunnelman riemukkaaseen yläluokan turhamaisuuden parodiaan sekä räävittömiin onelinereihin melkoisen saumattomasti. Moni-ilmeisyys nostaa tämän jälkiarviossa ansiokkaammaksi ja kypsemmäksi elokuvaksi joskus melko kaavamaisten screw-ball –komedioiden yläpuolelle.

Tosielämä tuottaa Cukorin elokuvan ympärille omanlaisensa dramatiikan: elokuvan päätähdistä suuri osa kuoli muutamia vuosia filmin valmistumisen jälkeen, ensimmäisenä Marie Dressler vuonna 1934. Tähän loppuun vielä miljonäärin vaimon Kittyn roolia ironisoiva vuoropuhelu elokuvan lopusta.

Kitty: Do you know that the guy says that machinery is going to take the place of every profession? Carlotta: Oh, my dear, that’s something you need never worry about.”

4½ / 5

IMDb