Peli on menetetty (1956)

Uskomatonta, kuinka aika rientää. Muistan elävästi, kuinka Stanley Kubrickin rikostrilleri, film-noir The Killing teki minuun vaikutuksen yliopisto-opiskeluiden 1. tai 2. vuonna. Olin juuri tutustunut mustan elokuvan genreen ja nähnyt ohjaajan tuotoksista mm. Kellopeliappelsiinin. Muistiinpanojeni mukaan olen katsonut elokuvan viimeksi heinäkuussa 2005 eli lähes 10 vuoden jälkeen oli viimeistäänkin aika verestää muistikuva ”täydellisestä heist-elokuvasta”.

Kubrick loi tinkimättömään tyyliinsä ”lopulliset” mestariteokset useammassa eri elokuvagenressä. Peli on menetetty on film-noirin loppulaukkaa, viimeisiä suuria elokuvia sarjassa ennen klassisen mustan elokuvan kuihtumista 1950-luvulla. Se vie myös genren tunnusmerkit vielä yhden pykälän eteenpäin, äärivaihteelle. Elokuva pohjautuu Lionel Whiten romaaniin ”Clean Brake”.

Kaukaa katsottuna kyseessä on klassinen heist- eli ryöstöelokuva. Tarkoituksena on ryöstää miehissä paikallisen raviradan kassa. Elokuvassa nähty ravirata on Bay Meadows lähellä San Fransiscoa. Motiiveita on yhtä monta kuin on miestäkin. Organisaattori ja aivot ovat Johnny Clay (Sterling Hayden), joka tavoittelee menneiden linnareissujen jälkeen arvostusta ja jotain vähän parempaa niin itselleen kuin naiiville naiselleenkin.. 

”The 5 Men Had a $2,000,000 Secret Until One of them told this Woman!”

Suuren osan vaikuttavuudesta tekevät ilmeikkäät näyttelijät. Marie Windsorin näyttelemä Sherry miestään halveksuvana ja kaappikomistustaan rakastavana naisena on ahneen luuskan ikoninen ruumiillistuma. Onhan näitä nähty elokuvahistoriassa paljon ennen ja jälkeenpäinkin, mutta harva ”femme fatale” on yhtä groteskin hienolla tavalla laittanut toiminnan käyntiin. Hänen pehmeä mutta asianlaidan lopulta tiedostava miehensä George (Elisha Cook Jr) on varsin pudottava vastinpari jengin jäsenenä ja raviradan kassana. Georgen motiivi keikkaan on alhainen: saada arvostusta palvomaltaan naiselta.

Elokuva ei toki olisi mitään ilman Sterling Haydenia ja Johnny Clayta. Pedantti porukan pää taitaa suunnittelun ja toteutuksen, mutta on taipuvainen melankoliaan ”viimeisen keikan” haasteiden ansiosta. Elokuvan virallinen, varaukseton pahis tuntuu olevan urheiluautollaan huristeleva ampuja-Nikki.

24 päivässä kuvattu, halpisbudjetilla tehty James B. Harriksen tuotanto taistelee kaikkia epätodennäköisyyksiä vastaan. Elokuva oli ensimmäinen Kubrickin ohjaus, jossa hän työskenteli ihka oikean kuvaajan kanssa! Elokuvan kuvakieleen, valoihin ja varjoihin ei voi olla ihastumatta. Otetaan nyt esimerkiksi kuva ryöstöporukasta istumassa hämärässä huoneessa lampun valaistessa Haydenin kasvoja.

"You know, I've often thought that the gangster and the artist are the same in the eyes of the masses. They are admired and hero-worshipped, but there is always present underlying wish to see them destroyed at the peak of their glory." -Maurice

Elokuvassa on hermo pinnassa ja kaikkea tuntuu olevan ylimitoitetusti, jopa puhetta. Tapahtumat vyöryvät eteenpäin lämminverihevosen lailla. Kaikkea leimaa kohtalonomaisuus. Väkivaltaa ei ole paljon, mutta se vähäinen on äkkinäistä ja räjähtävää. Musiikki (klassinen, jazz, torvet) on ohjaajan tavaramerkkinä hyvin tasapainotettu kokonaisuus.

The Killing oli epälineaarisuudessaan aikaansa edellä. Rahoittaja United Artistin mukaan haluama kertojaääni tuo konstruktiota elokuvaan tai sitten ei, ainakin tyypillinen film-noir elementti on kyseessä. Joka tapauksessa tuotantomuoto kaikeksi takasi hyvin pitkälti vapaat kädet Kubrickille toteuttaa elokuvan oman näkemyksensä mukaiseksi.

[Bottom line ja spoileri]

Peli on menetetty on intensiivisyydessään äärimmilleen viety heist-jännäri, palapeli, jonka kruunaa suloisen ironinen loppu ja täydellinen paskahalvaus. Peli on menetetty on epätodennäköinen suosikki Kubrickin elokuvista, tiedän, mutta tätä voisi tunnelman puolesta myydä kilon paloissa torilla hyvään hintaan.

5 / 5

IMDb