sunnuntai 23. marraskuuta 2014

Zulu (1964)

Tässäpä vielä Kohtalokasta kotiinpaluutakin kuuluisampi brittielokuvan helmi. Kuinka ollakaan, tämä on jäänyt historian pääaineopiskelijalta vuosien varrella katsomatta, huolimatta sangen brittiorientoituneesta tuttavapiiristä.

Kuten tiedettyä, Cy Endfieldin alkuperäisillä tapahtumapaikoilla ohjaama Zulu keskittyy yhteen viktoriaanisen britti-imperiumin kipupisteistä. Jos Custerin häviö Little Big Hornissa pari vuotta aiemmin oli äärimmäisen nolo tapaus nuorelle liittovaltiolle, olivat sotaisille ja taidokkaille zuluille koetut tappiot yksi kuningatar Viktorian hallitseman suurvallan koetinkivi. Brittien ja zulujen 1870-luvulla syntynyt vastakkainasettelu syntyi kahden osapuolen sekä buurien välisestä maanjakoerimielisyyksistä eteläisessä Afrikassa. Elokuva pohjautuu vuonna 1879 Natalissa sodittuun Rorke's Driftin taisteluun – tosin brittien tappiomääriä on elokuvassa jonkin verran suurenneltu.
"At one hundred yards! Volley fire, present! Aim! Fire!"
Pääosissa ovat luutnantit, pioneeri Chard (Stanley Baker) sekä Bromhead (Michael Caine), jotka huomaavat tukikohtansa joutuneen 4000 zulusoturin piirittämäksi. Taktiset erimielisyydet kärjistävät tilannetta, ja kolmasosa miehistä on sairastuvalla. Katastrofi on valmis. Jack Hawkins villitsee epävarmuutta ja jumalanpelkoa viinaan menevänä pastorina.

Paikallisen zuluheimon mukaan saaminen sekä kuvausmaaston autenttisuus tuo muuten leimallisesti 1960-lukulaiseen sotaelokuvaan eloa. Sotimiseen kuuluvien rituaalien selvittämisessä on tehty taustatyötä ja sittemmin (todellisuudessa, alkuhämmennyksen jälkeen) brittitykistön jauhamiksi joutuneille zuluille on nostettava pakostakin hattua, olivathan nämä taistelemassa omalla maallaan vierasta valloittajaa vastaan. Tarinan mukaan ohjaaja Endfielin täytyi tutustuttaa zulut elokuvan formaattiin pitämällä näille ennen kuvauksia ulkoilmaesitys Gene Autryn filmistä.

No, elokuva kuuluu Iso-Britannian elokuvakaanoniin riippumatta siitä, kuinka monta tähteä filmille lätkäisen. Sanoisin, että keskivertoa viihdyttävämpi eeposfilmi ja tuotantoarvoiltaan kelpo sotapätkä muutenkin. Englantilaiset ja walesilaiset ovat pohjimmiltaan – verilöylystä huolimatta – herrasmiehiä Afrikassakin. Mikä oli todellisuus?

Cainen esittämä, muiden tavoin punaiseen univormuun pukeutunut Bromhead taistojen kärkeen nousevana antisankarina jää pakostakin mieleen.

3½ / 5

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti