Ensinnäkin Vaalaa on vain pakko rakastaa. Elokuva elokuvalta hänen ohjauksensa ovat vain vakuuttaneet minua yhä enemmän Suomi-Filmin entisen pääohjaajan kansainvälisen tason taidoista. Juuri tämän kaltaista kevyehköä komedia-melodraamaa hän osasi parhaiten.
Mika Waltari kirjoitti päätyönsä ohella käsikirjoitukset useisiin studioaikakauden elokuviin, Gabrielin ollessa yhtenä niistä. Auervaara-tyyppinen naisten ihastuttaja Gabriel (Manni) iskee Helsingissä käymässä olevan vanhapiika-paperikauppiaan Kristiina Angerin (Emma Väänänen). Vahvatahtoisen liikekumppani-isosiskonsa (Salli Karuna) loukussa (käytännössä huoltajuuden alaisena) oleva, pikkukaupungissa asuva Kristiina on kuin sulaa vahaa Gabrielin itsevarman, maanittelevan kosiskelun alla. Todellisuudessa mies hyppää kukasta kukkaan naisten rahojen perässä. Yksi miehen uhreista on toinen paikallinen yrittäjä Rosa (Ansa Ikonen, Vaalan vakiokasvo takavuosilta).
Olisi mielenkiintoista tietää, onko kotimaisten esikuvien lisäksi Chaplinin Monsieur Verdouxin hahmo innoittanut Gabrielin hahmoa. Toisaalta yhtä lailla kyyninen Verdoux murhasi uhrinsa, mihin Gabriel ei sentään aprikoinnista huolimatta lähde. Sisarukset hän kuitenkin usuttaa vastakkain lemmen töillään. Vuosia myöhemmin itse von Bagh ohjasi samantyyppisen elokuvan Kreivi.
Mannin luonteikkuus sopii huijarin rooliin kuin käsi rahalippaaseen. Vaala on osannut ohjata näyttelijöitä hienovaraisesti – niin, että ironisen hauskan tarinan sarkasmi ei ole liian alleviivattua vaan tulee esiin tilanteiden traagisuudesta ja ihmismielen heikoista (järjen kustannuksella antautuvat naiset) kohdista. Väänänen ja Karuna saivat omista roolisuorituksistaan ansaitut Jussit. Karunan ehdoton ja tumma habitus voisi olla aivan hyvin pohjoissavolaisen körttivanhapiian mielenmaisemaa, niin puritaaninen hän ennen Gabrielin saapumista on.
4 / 5
IMDb
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti