Randolph Scottin ja Budd Boetticherin yhteistyönä syntyneet seitsemän elokuvaa ovat varmastikin se kuuluisin RS:n ohjaajayhteistyö. Lähes yhtä lailla - kuusi kappaletta - western-legenda teki elokuvia André de Tothin kanssa.
Shamppanjarosvot muistetaan ensimmäisenä tuotantoyhtiön omalle WarnerColorille (Eastmancolorin jäljitelmä?) kuvattuna elokuvana. Väritekniikasta välittämättä elokuva näyttää digitaalisena joka tapauksessa hienolta jylhine vuoristomaisemineen, kuitenkin ilman pahimmillaan liian räikeitä Technicolor-värejä!
Elokuva saa alkunsa vanhasta kunnon postivaunuryöstöstä. Eroa perinteiseen on vain, että vaunun matkustajisto saa nauttia rosvoporukan johtajan toivomuksesta gourmet-piknikin ja lasilliset shampanjaa. Toistuva tapa, josta etsintäkuulutettu porukka saa nimensä. Ryöstelyilmiö saa Carson Cityn pankkiirin vaatimaan junaradan rakentamista Virginia Citystä tähän asti rauhallisen uinuvaan erämaakaupunkiin. Tehtävää suorittamaan pestataan roisia elämää viettävä mutta aikaasaapa insinööri Jeff Kincaid (Randolph Scott), jolla on myös tuttu tyttö kaupungissa, naiseksi kasvanut Susan (Lucille Norman).
Insinöörinäkökulma - junaradan rakentaminen halki vuoriston ja kiven – tuo tuoretta otetta muuten peruselementit sisältävään westerniin. Tuttuun tapaan, junaradan uhatessa modernilla kehityksellä rauhallista pikkukaupunkia, ovat vastakkain myös kaupunkilaisten intressit. Vastustajien miekan kärki on kaupungin sanomalehti, jota johtaa Susanin isä. Romantiikka on elokuvan heikoin lenkki ja pääparin välinen juttu päälle liimatun oloinen. Studion intressitkin ymmärtäen kysyn: Miksi poikamaiseen elokuvaan on ollut pakko lisätä asiaankuulumatonta hömppää?
Tämä kesä vaatii lisää Tothia, perästä kuuluu!
3½ / 5
IMDb
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti