Tulia tasangolla (1959)

Keisarillisen Japanin armeija toisessa maailmansodassa oli tunnettu urheudestaan ja uhrautuvuudestaan hyvässä ja pahassa. Kon Ichikawan Tulia tasangolla (Nobi) esittelee meille palasiksi hajonneen armeijajoukon Filippiinien itäpuolella olevalla Leyten saarella vuonna 1945, jenkkiarmeijan ajaessa imperialistista armeijaa inhimilliseen kärsimykseen ja lopulta mereen.

Amerikkalaisten iskut ja pommitukset saavat iskettyä Japanin joukko-osastot hajalle ja päällystön puuttuessa ovat sotilaat pieninä rääsyläisjoukkoina ympäri viidakkoa, kamppaillen eloonjäännistä ruuan ja veden puutteessa. Vihollinen on lähes anonyymi – suurin osa sotilaista ei sitä viimeisinä elonpäivinään edes näe, tykistökeskitysten ja ilmaiskujen päättäessä viimeisetkin rimpuilut.

Tuberkuloosin takia sairaalassa maannut sotamies Tamura (Eiji Funakoshi) jää ajelehtimaan yksikkönsä ja sotasairaalan välille tilanteen kiristyessä, käskyjen ollessa ristiriitaisia. Kömpelön ja epävarman Tamuran sodankäynti on eloonjäämiskamppailua ja ilman sivullisia veriuhrejakaan ei selvitä. Hänen taipaleensa viidakossa ja peltoaukeilla koostuu satunnaisista tapaamisista ja eroista. Kokonaiskuvaa hänellä ei sotatilanteesta tunnu olevan sitä vähää mitä muillakaan.

Onko sitten lopulta narsismia ja itsekkyyttä vai vain tervettä järkeä kohdistaa kamppailu primitiivisesti omaan selviytymiseen? Pitäisikö jäädä sotavangiksi vai yrittää japanilaisten evakuoimispisteeseen? Lopulta antisankarimme lyöttäytyy parin tupakkaa kauppaavan, sotatilaa hyväksi käyttävän välistävetäjän joukkoon vain huomatakseen, että jopa äärimmäisissä olosuhteissa on olemassa raja käytettäville keinoille ja häikäilemättömyydelle. Japanilaiset sotilaat turvautuivat myös kannibalismiin viimeisenä selviytymiskeinonaan. Sodan uhri on myös miesten mielenterveys.

Itse taistelutilanteita elokuvassa ei käytännössä nähdä, yhteenottojen ollessa japanilaisten sotilaiden välisiä (epätoivon toimiessa stimulanttina) tai paikalliseen väestöön kohdistuvia. Sota toimii elokuvassa vain taustatarinana, pääkysymyksen ollessa inhimillinen kanssakäyminen ja moraali todennäköisen kuoleman edellä.

2.35 : 1 –kuvasuhteella tehty kuvaus on kauttaaltaan loistavaa. Tuotannon tinkimättömyydestä kertoo se, että näyttelijöiden hygienia pidettiin minimissään ja esim. pääosanesittäjä Funakoshi näännytti itsensä tiukalla paastolla rooliinsa. Tinkimätön ote tuo entisestäänkin vaikuttavaan elokuvaan uskottavuutta.

Sodan vastaisesta ansiokkaasta yksilökeskeisestä kerronnasta elokuva tuo mieleen Chuckhrayn ansiokkaan neuvostofilmatisoinnin Vain neljä päivää (1959). Tulia tasangolla on ollut epäilemättä terapeuttinen elokuva uudessa Japanissa, itse sodan ollessa ajalla kuitenkin vielä lähitodellisuutta. Kiistattomasti Ichikawan elokuva on myös yksi sodan keskellä vallitsevan inhimillisen kärsimyksen kautta aikain uskottavimmista kuvauksista.

4½ / 5

IMDb