Joskus kotimaisesta elokuvatuotannostakin löytää kätkettyjä helmiä, joiden olemassa olosta ovat lopulta tienneet vain ehkä Kari Uusitalo ja muutamat suomielokuvafanaatikot. Tie pimeään on itse asiassa sairaspäivän toinen yli-ihmisyyteen keskittyvä elokuva.
Klaus Grahn on lakiopintonsa kesken jättänyt, vanhempien luona Helsingin kantakaupungilla asuva ja synkkyyteen vaipuva nuorimies. Kuulostaako tutulta? Jonkun tyyppistä Raskolnikov-hahmoa ohjaaja Ossi Skurnik ja muut kirjoittavat ovat hahmotelleet. Miehen hyllystä löytyy mm. Näin puhui Zarathustra, jota poliisikin kummissaan kotietsinnässä siteeraa.
Grahn päättää, lakia ja yhteiskuntarauhaa uhaten, todistaa itselleen ja muille olevansa moraalisesti korkea ihminen suorittaessaan ”täydellisen rikoksen”. Varkaus väärennetyn shekin avulla johdattaa virkavallan kintereille, mutta Tampereella suoritettu summittainen taksimiehen niittaaminen ei mene hänen syyksi aivan heti. Fatalisti Grahn on myös ja tässä vaiheessa tajuaa tien nousevan pystyyn. Neitseellinen tyttöystävä (Elina Salo) saa siis lemput. Poliisille Grahn ei ilmoittaudu vaan leikittelee näiden kanssa norkoillen julkisissa tiloissa (mainio kaljakuppilakuvaus!) ja kaduilla.
Elokuvan alkupuolella kohtaukset ovat leikkaukseltaan ehkä liian viipyileviä. Kyseessä on siitäkin huolimatta nihilistisyydessään melkoisen ainutlaatuinen 1960-luvun tumman elokuvan (ja uuden aallon) kotimainen lopputuote ja myös hieno Helsinki-kuvaus. Repliikkien lakonisuus ja kieliasu ovat epäilemättä vaikuttaneet myös Aki Kaurismäen Dostojevski-filmatisointiin pariakymmentä vuotta myöhemmin.
4 / 5
IMDb
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti