sunnuntai 23. maaliskuuta 2014

Säälimättömät (1968)


Viikon toinen Don Siegel ei iskenyt tavalla, mitä kovalta ohjaajalta sopii odottaa. Siegelin ohjattua kolme vuotta myöhemmin yhtä lailla raudankovasta etsivästä kertovan Likaisen Harryn, ei Madigan jälkikäteen katsottuna näytä kestäneen aikaa yhtä hyvin lajityypissään. Kyseessä on kuitenkin lopulta varsin katsottavaa perustasoa oleva kovaotteinen 1960-luvun Manhattanille sijoittuva poliisielokuva.

Pääpari, etsivät Dan Madigan (Richard Widmark) ja Bonaro (Harry Guardino) jahtaavat alussa karkuunsa päästämää, nuoria naisia rakastavaa tappajaa Beneschia (Steve Ihnat). Voimakkaita hahmoja aiemminkin näytelleen Richard Widmarkin etsivä Madiganissa on munaa, vaikka toki nihilismissä hahmo ei aivan ylläkään Harryn tasolle. Problemaattinen hahmo hän toki on, otteiltaan poliisimestari Russellin (Henry Fonda) halveksima, vaikkakin asenteeltaan ammattikuntansa parhaimmistoa piirissään. Fonda taas tekee ehkä liiankin tyypillisen roolin suoraselkäisestä, lakia kunnioittavasta ja moraalia myös toisilta odottavasta poliisimestarista.

Elokuva haukkaa aavistuksen liian suuren palan yrityksessään tehdä nykynäkökulmasta varsin stereotyyppisen, kaiken kattavan hahmotelman siviilielämänsä laiminlyövästä, ammattinsa vankina olevasta, kaduilla viihtyvästä ja lähteitä hyvin käyttävästä etsivästä. Nuorena kuollut Inger Stevens esittää kotona nyyhkivää, katkeroitunutta poliisin vaimoa.

Aikakaudella tehtiin lukuisia tiukempaan pakattuja etsiväelokuvia ja Madiganin voisikin nähdä alustavana Likainen Harry –hahmotelmana. Jos elokuvalle hakee merkitystä nykynäkökulmasta, voisi ajatella, että olihan Siegelin ennen mestarityötä hyvä tehdä yksi raakile! Madiganin hahmoa ollaan toistettu ja toistettu valkokankailla ja tv-sarjoissa kerta kerran jälkeen sittemmin, hieman varioden.

3½ / 5

[SPOILEREITA]

Widmarkin hahmolle perustettiin myöhemmin vuonna 1972 oma, kuusi osaa käsittänyt tv-sarja, huolimatta elokuvan loppuratkaisusta.



IMDb

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti