Nainen Pariisissa (1923)

Vas. Purviance, Miller (maalaispoika), Menjou (playboy)

.

Ensimmäinen Chaplinin United Artist -yhtiölle tekemä elokuva on ohjaajan ensimmäinen vakava draama, ”Nainen Pariisissa” (A Woman of Paris: A Drama of Fate). Elokuva ei ole perinteisesti ollut Chaplinin fanien suosikkilistoilla, koska a) kyse oli lähtökohdiltaan melko perinteisestä melodraamasta b) koska Chaplin ei itse näytellyt elokuvassa kuin pienen cameon osalta. Slapstickin mestarin kulkuri-hahmon vetovoima perustui ennen kaikkea hänen kykyynsä varastaa hahmoillaan karismansa avulla koko valkokangas ja siksi ohjaaja-Chaplinin kyvyt tahtovat monesti unohtua.

Elokuva kirjoitettiin lähtökohtaisesti luottonäyttelijätär Edna Purviancen tähtirooliksi. Vaikka tiet olivat First Nationalin sopimuksen päättyessä eroamassa, ohjaaja halusi antaa naisnäyttelijälle mahdollisuuden nousta Hollywoodin kiintotähdeksi. Lopulta se ei Ednan kohdalla onnistunut, ja myöhemmin hänet muistetaan lähinnä pienistä sivurooleista Chaplinin myöhemmissä elokuvissa.

Kyse on kolmiodraamasta ja naisen asemasta seksuaalisena hahmona. Chaplin sijoitti elokuvansa Ranskaan. Puhtoinen maalaistyttö Marie St. Clair (Purviance) kärsii rikkonaisesta suhteesta isäänsä ja hän suunnitteleekin miesystävänsä Jeanin (Carl Miller) kanssa uutta yhteistä tulevaisuutta Pariisissa. Traagisten kohtalonomaisten yhteensattumien kautta Marie päätyy yksin Pariisiin ja muuttuu vuoden kuluessa rikkaan poikamiehen Pierre Revelin (Adolphe Menjou) rakastajaksi, hyvissä puitteissa eläväksi kurtisaaniksi. Aiemman ihastuksen, vaatimattoman taiteilijan Jeanin kohtaaminen kaupungissa ajaa Marien lopulta ajelehtimaan tunteiden ristiriitaiseen aallokkoon, suhdesotkun saadessa lopussa traagisia seurauksia.

"Time makes strangers of intimate friends and formality covers their real emotions." (väliteksti uuden Marien ja Jeanin välisestä kohtaamisesta Pariisissa)

Chaplinin sanotaan puineen ”huono nainen” –trilogiassaan (Chaplinin poika, Nainen Pariisissa, Kultakuume) lapsuutensa tragediaa, rakastamansa äidin ajautumista prostituutioon. Von Baghin mukaan olennaista oli naisen mahdollisuus olla samaan aikaan huora ja madonna. Marie käy kahden roolin välillä kamppailua vielä kiivaammin kuin kahden muun elokuvan kanssasisarensa.

Suurin hyöty näyttelijöistä elokuvalla oli värikkään hahmon tulkinneelle Menjoulle, joka uusi tavaramerkikseen tulleen playboyn roolin sittemmin kerran jos toisenkin elokuvissa. Jeanin hahmo taas edustaa isoon kaupunkiin kotiumatonta, leskiäitinsä kanssa elävää toteutumatonta aikuista. Nykynäkökulmasta – töiden ajaessa ihmisiä paikasta paikkaan ja kaupunkiympäristön ajaessa ihmisen irralleen muista - ympäristöstä vieraantuminen on hyvinkin tavallista ihmiselle. Jeanin kohdalla rakkaus muuttuneeseen naiseen ja tämän kautta ilmeisesti viattomaan menneisyyteen johtaa lopulta kohtalokkaisiin vaiheisiin. Ajatusleikki: Ovatko koulusurmaajat ja Hyvinkään ammuskelijat aikamme Jeaneja?

Tuttuun tapaan elokuvassa on piikittelyä riippumattoman luokan elämäntavoista. Mieleenjääpä on kohtaus, jossa Revelin ja Marien istuessa pöydässä ravintolassa, väliteksti ilmoittaa tryffelien olevan luksusta, niin ne löytäville sioille kuin ihmisillekin. Pieni ja nopea sivallus.

Purviancen pidättyvä hahmo oli varsinkin hänen aiempiin roolisuorituksiinsa tottuneelle yleisölle pettymys, ja elokuva kokikin kovia lippuluukuilla. Ansiottakin, täytyy sanoa. Mykäksi melodraamaksi elokuva on nykynäkökulmastakin varsin viihdyttävä ja - sanoisinko dynaaminen. Chaplinin elokuvaksi melko usein esiintyvät välitekstit tosin syövät kerronnan rytmiä, mutta annettakoon lajityyppi ja kerronnan väline huomioon ottaen asia anteeksi. Elokuva on vielä 2010-luvullakin käyntikortti siitä, että reilu kolmekymppinen ohjaaja taisi mykkäelokuvan metodit tarinan kertomisessa, oli siinä sitten kulkuria tai ei.

4 / 5

IMDb