Georges Franjun merkitys ranskalaiselle elokuvalle on pikemminkin hänen elokuva-arkistotyössään – enemmän, kuin ohjauksissaan, jotka hän aloitti vuonna 1949. Hänen elokuvansa ovat kuitenkin sitäkin provokatiivisempia ja elokuvafanin kannalta kiinnostavia, varsinkin kun hän kuuluu ottaneen vaikutteita visuaalisuuteensa mm. saksalaisesta 1920-luvun ekspressionismista.
Tämä on helppo uskoa ”Silmät ilman kasvoja” –elokuvassa, jossa taidokas kirurgi, tohtori Génessier (Pierre Brasseur), kaappaa kauniita naisia ympäri Pariisia ja huumattuaan nämä siirtää heiltä kasvon osia Christiane –tyttärelleen (Edith Scob), joka on kärsinyt aiemmin autokolarissa vakavia kosmeettisia vaurioita. Kaappauksissa auttaa hänen sihteerinsä, sokeasti tohtorin lähes pyhimysmäisiin taitoihin uskova Louise (Alida Valli). Kylmäävän kolhoa tohtoria näyttelevä Brasseur tekee eleettömän, mutta varman roolityön, Scobin tulkitessa elegantisti ja arvokkaasti elämänhalunsa menettänyttä tytärtä, joka taipuu lopussa päättäväisiin ratkaisuihin.
Makaaberit, graafiset kohtaukset ovat hienossa, saumattomassa tasapainossa tohtoria piinaavan syyllisyydentunnon ja tytärtä kohtaan kohdistetun rakkauden kanssa. Elokuvassa Génessierin talon leikkaussalissa suoritettava kasvojensiirtokohtaus yksityiskohtaisessa, piinaavan hitaassa kuvauksessaan sai tarinoiden mukaan aikalaiskatsojia pyörtyilemään.
Suuri osa filmin vaikuttavuudesta tulee juuri pedantista hirmutekojen kuvauksesta, kamera ja käsikirjoitus eivät tunne hoppua. Pieniä vivahteita ja mustaa huumoria tuodaan esiin musiikilla, mm. tyttöjen metsästyksen yhteydessä soi hilpeä teema. Lopulta, kuten niin monesti vastaavissa taruissa ja elokuvissa, ihmisen leikkiessä luonnolla liiallisuuksiin asti, luonto iskee takaisin kohtalonomaisesti.
Elokuva ei saanut aikalaiskriitikoilta arvostusta ja Franjun töiden merkitys ranskalaiselle elokuvalle on alettu nähdä vasta viime vuosina. Suomen ensi-illan elokuva sai YLE Teeman elokuvafestivaaleilla marraskuussa 2013.
4½ / 5
IMDb
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti