Kaupunki helvetissä (1955)

Ohjaaja Phil Karlson tunnettiin 1950-luvulla tinkimättömän, siloittelemattoman ja ihmisluonnon tummatkin piirteet esittelevän turpaanmättöelokuvan tekijänä. Karlsonin pienellä budjetilla tehdyt filmit oli riisuttu Hollywoodin siloitellusta tai tyylitellystä väkivallan esittelystä. Ehkä tästäkin johtuen elokuvat eivät olleet kaupallisia menestystarinoita. Menestyksekkäimmäksi elokuvaksi yleisön silmissä jäi korruption vastainen "Lahjomaton sheriffi" (1973).

”Kaupunki helvetissä” pohjautuu alabamalaisen Phenix Cityn vuosikymmeniä kestäneeseen uhkapeli- ja prostituutioteollisuuteen ja tähän liittyneeseen rakenteelliseen korruptioon. Kaikkialle tunkeutuneen, irvokkaan väkivaltakoneiston mahti huipentui Alabaman yleiseksi syytetyksi valitun Albert L. Pattersonin (elokuvassa John McIntire) murhaan vuonna 1954.

Karlsonin tinkimättömyydestä ja halusta tarttua härkää sarvista kertoo halu kuvata tositapahtumiin perustuva noir-draama paikan päällä, vain hetkeä kohtalokkaiden tapahtumien jälkeen. Alussa elokuvaa alustetaan aitojen, tapahtumissa mukana olleiden henkilöiden haastatteluilla. Elokuva alkaa Pattersonin pojan, niin ikään asianajaja Johnin (Richard Kiley) saapuessa sotilaskomennukselta Saksasta kotikaupunkiinsa perheensä kanssa. Perheelle (ja katsojalle) avautuu nopeasti kaupungin tila – kaiken huipentuessa hämyiseen 14. katuun, likaisen elinkeinotoiminnan mekkaan. Tapahtumien edetessä nopeasti John käärii hihat ja lyöttäytyy harvalukuisten vaikuttajien kanssa palettia pyörittävää Rhett Tanneria (Edward Andrews) vastaa. Kohtalokkaiden vaiheiden jälkeen, Patterson vanhemman lähtiessä lopulta hakemaan yleisen syyttäjän virkaa, tilanne ryöstäytyy sodaksi.

"I'm not stickin' my neck out. Why should I? Phoenix City has been what it is for 80, 90 years. Who am I to try to reform it?" -Albert L. Patterson

Karlson rakentaa valkokankaalle Phenix Citystä elokuvan nimen mukaisen pikkukaupungin: ketään otteestaan päästävä väkivallan ja painostuksen ilmapiiri tuntuu ympäröivän katuja. Likaisesta bisneksestä hyötyy liian moni ihminen, ja loput ovat joko hiljaa painostuksen alla tai heidän suunsa tukitaan. Mukana kulkee moraalinen juonne: elokuvassa esitetyn sitaatin mukaisesti paha tarvitsee voittaakseen vain hyvien ihmisten passiivisuutta. Elokuvan sankareilla ken miekkaan tarttuu –periaate kulkee kuitenkin väkivaltaa sisältävien toimenpiteiden edellä.

”Kaupunki helvetissä” ei ole mukavaa katsottavaa: äärimmilleen viety väkivalta on graafista ja ulottuu lapsista vanhuksiin. Samoin ihmiset (etenkin Tannerin komentamat juntit) tuntuvat paikallisen joen pohjasta nousseilta. Pakollinen kriittinen sana on annettava varsinkin alun jonkin asteisesta tapahtumien ylipohjustamisesta ja hypetyksestä. Toisaalta tämän ymmärtää: aikakauden katsoja tuskin on osannut varustautua myllytykseen, jota ”Kaupunki helvetissä” edustaa.

1950-luvun Yhdysvaltojen etelän kaikki sävyt sisältävänä – olkoonkin provokatiivisena - kuvauksena elokuva on kuitenkin ohittamaton.

4 / 5

IMDb