Esirippu laskee (1950)

Hitchcockin välityöksi laskettavassa, Britanniassa kuvatussa jännärissä näyttelijättären uransa kanssa painiva näyttelijätär Eve Gill (Jane Wyman) yrittää puhdistaa poliisia pakenevan ystävänsä Jonathan Cooperin (Richard Todd) maineen. Cooperia syytetään seksikkään mutta manipuloivan tähtinäyttelijätär Charlotte Inwoodin (Marlene Dietrich) miehen murhasta ja vaikuttaa siltä, että Charlotte-leskellä on näppinsä pelissä ukkokultansa päätymisessä kalmistoon. Tilannetta sekoittavat eri suuntiin sinkoilevat Amorin nuolet.

Jane Wymanin karisma ja naapurintyttömäinen habitus valkokankaalla eivät oikein tahdo riittää uteliaan, rohkean sankarittaren rooliin ja show’n varastaakin ei-niin-yllättäen Marlene. Legendaarinen vaaleaverikkö kuuluukin vähätelleen jälkikäteen Wymanin antia elokuvaan omansa rinnalla.

Säpäkän alun jälkeen elokuvassa koittaa pieni suvantovaihe Even punoessa isänsä kanssa suunnitelmia Charlotten pään menoksi, mutta ennen pitkää Hitchcock näyttää kykynsä jännityksen rakentamisessa. Even monta alter egoa yksityisetsivän roolissa pitävät hänet varpaillaan – samoin katsojan. Ohjaaja käyttää nerokkaasti hyväkseen murhan olennaista aihetodistetta, veristä Charlotten mekkoa, psykologisena elementtinä murhan selvittelyssä.

Elokuvan jääminen varjoon suurtöiden välillä on ymmärrettävää, mutta ohjaajan faneille vähintään katsomisen arvoinen teatterin maailmaan sijoittuva filmi.

[SPOILEREITA]

Hitchcock käyttää elokuvassaan ajalle ennenkuulumattomasti, konventioista poiketen, valheellista takaumaa alun pohjustuksen kanssa, mikä sai osan katsojakunnasta kerrassaan hermostumaan.

Takaumaan liittyvä lopun twisti on kekseliäs ja kliimaksi esiripun kanssa on kerrassaan loistava, toteuttaen kirjaimellisesti suomenkielisen elokuvan nimen ennustuksen!

3½ / 5

IMDb